Tällä hetkellä peruspukeutumiseeni kuuluu lähinnä musta, minkä joku on saattanutkin huomata. Musta yhdistettynä violettiin, musta yhdistettynä siniseen, tummaan keltaiseen, kaikkeen tummaan. Eräs koulukaverini juuri sanoi että "sä tulet aina mieleen kun näen jossain mustia neulemekkoja tai sinapinkeltaista". Hmm, pitäisiköhän sitä joskus vaihtaa vaatteitakin pikkuhiljaa?
Tässäkin hameessa olen viihtynyt viimeiset kolme päivää, siihen pisteeseen asti että sivusauma ratkesi. Onneksi huomasin sen koulussa, ja sainkin heti korjattua.
Värimaailma pyörii samassa tutussa, mustassa ja violetissa. Ei mitään uutta siis. Hiustyyli taas tottelee lähinnä nimeä sotkuinen, olen tullut tulokseen että tätä pehkoa on mahdoton saada nätisti. Varsinkin kun aamuisin ei jaksa panostaa. Kuudelta aamulla mikään ei toimi.
Päällä on Ginan tunikamekko ahdettuna hameen sisälle piiloon, ikivanha musta trikoopaita tuomassa pitkine hihoineen vähän lämpöä, sekä Hennesin tulppaanihame. Vyö oli vanha tuttu anopin tekemä, uusin vain patellanauhan siihen, sillä edellinen veteli kyllä vahvasti viimeisiään. Solki vain on niin kiva, ettei siitä viitsi luopua.
Ulkoilussa toimii Indiskan paksu harmaa huivi, jonka ehdin muutamaksi viikoksi hukata, onneksi sain takaisin. Se meinaan on lämmin, iso ja sopii kaiken kanssa. Mitä muuta voi toivoa?
Omistan tällä hetkellä lähinnä kahden värisiä talvitakkeja, kolme mustaa ja yhden sinisen. Väreissä valinnanvaraa ei siis loputtomiin ole. Mustat taas toimivat eri kylmyysasteissa, yksi sopii nollakeleille, yksi kymmenen asteen pakkasiin ja kolmas, äidin vanha superpaksu ja raskas villakangastakki 60-luvulta on käyttökelpoinen ainoastaan alle -20 asteessa. Muuten paahtuu!
Tämä sininen on (yllätys taas) Henkalta, ostin viime talvena alesta. Mukana myös reisisaappaani, polvimittaisiksi taiteltuna.
Takissa on kroonisesti kiinni pari vuotta sitten käsityömessuilta ostamani heijastin, joka on virkattu lumihiutaleen malliin. En ikinä jaksa vaihtaa tätä muihin takkeihin, siksi ostinkin tämän vuoden messuilta heijastinnauhaa, että saisin väsättyä heijastimet muihinkin takkeihini.
Tämän verran olen saanut aikaiseksi uutta myssyä neulottua. Neulominen on loppujen lopuksi aika addiktoivaa, ja myssyt on niin helppotekoisia, että valmistuvatkin yleensä nopeasti. Siis jos niitä ei unohda kuukausiksi kokonaan, niinkuin mulla on tapana. Joskus.
Tuon yllä mainitun heijastinnauhan lisäksi käsityömessuilta ostin söpön rintakorun muutamalla eurolla. Mitään tuon mainittavampaa ei matkaani lähtenyt, vaikka usean kojun edessä olin seota ihastuksesta. Tämä koru sopii loistavasti talvisiin tunnelmiini. (Älkää muuten pyörtykö kynsieni kunnosta, tai kiinnittäkö liiallista huomiota likaisiin astioihin taustalla, syötiin juuri ennen kuvan ottoa poikkiksen tekemiä falafelejä).
Kuoharia
11 tuntia sitten
9 kommenttia:
ihana tuo musta hame ja ihana tuo takki ja ihana tuon pinnsikorumikäliejutun kuvan tyttö! :>
Heijastinnauha?:O Never heard! Pitääkin tutustua.:)
Olin sanomassa samaa kuin MouMou, että heijastinnauha? Semmoista on olemassa? Saakohan niitä muualta kuin semmoisilta messuilta? (kysymystulva)
Ajattelin vaan, että voisi itselleenkin virkata tuommoisen nätin kukkaheijastimen. :)
Tosi kivoja kuvia. Pitäisi muuten varmaan hankkia heijastin, vanhat on vaihteen vuoksi kadonnut...
Minäkään en ymmärrä, miten jotkut ihmiset saavat aamulla jiukset laitettua nätisti :T Itse kyllä meikkaan, mutta se hiusten laittaminen..en vain osaa, ehkä. Ja kiitos kaunis kumpsusta, sain sen tänään :)
jiukset=hiukset :)
Tuo heijastin on tosi söpö!! :D
rau: hiih, kiitos :)
moumou&emmanuelle: Tuo heijastin mikä kuvissa on tehty heijastinlangasta, itse ostin semmoista vähän leveämpää nauhaa. Luulisin että sitä ihan käsityöliikkeistä saa, en ole käynyt kyselemässä :)
tipitii: Kiitos. Heijastin onkin melkein pakollinen asuste suomen ilmastossa :)
Salka: Niinpä, ihan mahdoton tehtävä. En tajua miten ihmiset aamulla pystyy ylipäätään näyttään nätiltä :) ja olepas hyvä :)
kullanmuru: Kiitos, harmi kun en muista liikettä joka noita myi!
Eipä silti, kyllä tuo musta-lila-yhdistelmä on vain ihana!!
Heijastinnauhaa saa:
http://www.kangastukku.com/index.php?pryhma=&tryhma=61
Lähetä kommentti