And I won't break your heart-shaped glasses

Se tuli toistamiseen todettua. RMJ on festarimaailman Onnela, josta on monelta muulta festarilta tuttu lämmin ja ihmisläheinen rokkitunnelma korvattu enemmänkin semmoisella aivot mahdollisimman kauas-fiiliksellä. Monsuunimainen rankkasade vielä paransi fiiliksiä, ja istuinkin lähes koko festarit autossa. Ihan tyytyväinen olen etten näistä festareista joutunut mitään maksamaan, muuten vituttaisi ihan oikeasti.

Mutta toisaalta, kun on itsensä tuollaiseen paikkaan mennyt raahaamaan, niin täytyy hyväksyä faktat. Loppujen lopuksi se on vain itsestä kiinni onko hauskaa, ja voi valita istuuko mököttämässä sadetta ja känniääliöitä ahtaassa autossa festareiden ajan vai istuuko siellä pitämässä jonkinlaista hauskaa kavereiden seurassa. Jälkimmäinen toimi, varsinkin kun otti vähän kuohuviiniä ja tiesi pääsevänsä illaksi omaan (kuivaan)(toivon mukaan, jos oletetaan että kissa ei ole hylkäämistä ja hoitajaansa suuremmin protestoinut) sänkyyn nukkumaan.

Ja ei sillä ettei niitä känniääliöitä missään muilla festareilla olisi - tuolla ne vain tuntui olevan näkyvämpiä, kovaäänisempiä, nuorempia ja isommissa laumoissa, sekä luukuttavan ihan laittoman kovalla amispoppia ja suomirokkia. Itseasiassa suomirokki ja amispoppi voisi itsessäänkin olla laittomia, minun puolestani :D onneksi sananvapaus kuitenkin Suomessa vielä toimii, olisihan se oikeasti aika kamalaa kieltää ihmisiltä omien musavalintojen ilo.






Melkoisen nyrpeä ilme, sanoisinko.







Poikkiksen bändin keikka, mitä ylipäätään mentiin katsomaan oli kyllä hyvä pitkästä aikaa, ja perjantain muista bändeistä Rubik ja Tehosekoitin olivat myös ihan mieluista kuunneltavaa ja katseltavaa. Mitään muuta en sitten nähnytkään, sillä perjantai meni pääosin siellä auntoautossa yhdeksän ihmisen voimin. Poikaystäväkin häipyi koko illaksi rumpalinsa kanssa bäkkärin tarjoiluista nauttimaan, eikä meillä muilla "artistirannekkeista" huolimatta ollut sinne asiaa. Lauantaina taas kökötettiin henkilöautossa. Täytyy myöntää että taidan olla pikkuhiljaa liian vanha
festarielämään. Ainakin jos siellä ei ole Placeboa :)










Koko leirintäalue oli yksi hiton mutalätäkkö - olen niin onnellinen etten joutunut nukkumaan teltassa. Suurin osa autoista jouduttiin raahaamaan traktorilla pois siitä juoksuhiekkamaisesta liejuvellistä. Ja jotkut ihmiset (tytöt useimmiten) ihan tosissaan oli siellä korkkareilla! voihan jeesus sanon minä.










Yhdestä festarikojusta tuli ostettua sydämelliset aurinkolasit, jotka muuten maksoivat täällä puolet vähemmän kuin Provinssissa. Tällaiset päässä ihmiset ympärillä alkaa kuulemma herkästi hymyilemään, kivaa. Ainakin autossa jo hymyilytti, vaikka pimeässä ajettiinkin yöllä kotia kohti.


(Vaikka kuvittelenkin, että festarikuntoni ei enää kovin ihmeellisiä jaksa, alkoi Ruisrockin mainosta katsellessa lauantain ohjelma hieman innostaa: Mew, the Sounds, Glasvegas ja PMMP! Ehkä tämä kumminkin alkaa pikkuhiljaa jo riittää :p)