kissapaita: H&M young
hame: Seppälä
vyö: isän vanha
laukku: UFF
Voi kun vieläkin olisi tuollaiset ilmat kuin viikko sitten, jolloin varjossakin tuntui kuumottavan kesäiseltä! Varsinkin ensi viikonlopuksi Provinssia varten voisin tilata paljon auringonpaistetta ja kuumuutta, eikä sitä vesisadetta ja +5 astetta mitä on luvattu.. No, onneksi omistan kumisaappaat!
Body ja hame: GT
laukku: kirppis
vyö: UFF
Viime sunnuntai taas meni kaupungilla kierrellen, ikkunaostoksilla lähinnä, ja leffoja katsellen. Bongailin kaupungilta kivoja juttuja, kuten eräästä baarista (jota en ole koskaan ennen nähnyt, varmaan avattu juuri) vanhoilla sarjakuvilla päällystettyjä pöytiä. Ihana idea! tahtoisin itsekin päällystää sohvapöydän/työpöydän kaapisto-oven jollakin vanhoilla lehtileikkeillä ja kuvilla.
Tuli bongattua myös uudehko second hand-liike Forget me not, jossa ei ole sisällä tullut vielä käytyä mutta vaikutti ihan mukavalta, 60- ja 70-lukujen tyyliseltä paikalta. Jospa sieltä tekisi jotain löytöjä :)
Leffoina katsottiin Twilight sekä jännä, dokumenttimainen A Complete History of My Sexual Failures. Kyseinen leffa oli siis jännä idealtaan ja toteukseltaan, ei niinkään tapahtumiltaan, sillä kyseessä oli ihmeisesti oikea dokumentti siitä miten ohjaajan (eli päänhenkilö) suhteet vastakkaiseen sukupuoleen menee aina mönkään eikä siinä varsinaista juonta ollut. Jollain suloisella ja kotikutoisella tapaa se oli kuitenkin hyvä, vaikkakin päähenkilön saamattomuus ja surkeus tuntui välillä turhankin liialliselta, teki mieli vain ravistella häntä ja sanoa että jumalauta mies, ota nyt itseäsi niskasta kiinni! :) Onneksi hahmo oli kaikessa säälittävyydessään myös sympaattinen. Ja jos tuo oli ihan todenmukainen dokumentti eikä jonkinlainen dokumenttimaiseen muotoon ohjattu tarina, niin rohkea veto kyllä, ei minulla olisi ainakaan olisi pokkaa tehdä julkista tutkielmaa siitä miksi en onnistu missään romanttisessa ja seksuaalisessa mielessä :)
Twilight oli sen sijaan melkoinen pettymys, sitä on hehkutettu niin paljon että siltä tuli odotettua paljon enemmän. Olisin kaivannut siihen vähän enemmän vampyyrejä ja vähemmän OC-tyylistä teinirakkautta. Mutta en vielä täysin tuomitse kirjasarjaa kun en sitä ole lukenut, yleensähän kirjat on parempia tarinankertojia kuin niihin perustuvat leffat :) vampyyrit on kuitenkin sellainen aihe josta mielelläni toivottaisin tervetulleeksi lisää hyvää luettavaa :) täytynee siis mennä pitkästä aikaa kirjastoon etsiskelemään kyseistä kirjaa ja toivoa että se on parempi kuin leffa!
best kiss
3 tuntia sitten
7 kommenttia:
Itse en ole viitsinyt Twilight-leffaa edes katsoa kun kirja oli niin hyvä! Ja olen myös kuullut muilta ihmisiltä elokuvan olevan lähinnä 13-vuotiaille suunnattu.. Suosittelen siis kirjaa :-) Itse olen lukenut niitä alkuperäiskielellä ja menossa on nyt sarjan kolmas kirja.
Kirja on noin kymmenisen kertaa parempi kuin leffa, jossa on asiavirheitä vaikka muille jakaa!
Itsekin vilkuilen vähän väliä Provinssin säätiedotuksia ja toivon kovasti, että ne paranevat näinä parina viime päivänä tai saattaa tulla festareilla muuten itkuparku vilun ja väsymyksen takia. :D
Ihania kesäfiiliskuvia ja hyvännäköstä ruokaa. Punanen hame on aivan ihana myöskin.
Ihania kuvia, nyt iski itselle himo kokeilla hihatonta valkoista/vaaleaa toppia yhdistettynä korkeavyötäröiseen mustaan hameeseen, vaikka olenkin lähes vannonut, etten sellaisia hameita enää päälleni laita :D
Festari menoa ois täälläkin päin tiedossa lauantaina joten nyt sitä aurinkoa!! tuli jo niin lämmin ja ihana olo kun katseli noita sun kesäkuvia :)
Mä oon kuullu kovasti kehuja Twilight kirjoista ja se onkin mun tän kesän missio että ne pitäisi lukea. :) kuulemma kivaa ja helppoa kesäluettavaa!
Petra: Joo oli se vähän ehkä, ja DVD:n kannessakin luki sen olevan uusi Titanic, mistä olisi ehkä jotain voinut päätellä :) Hämäsi kyllä kun meille kyseistä leffaa suositteli miehen 26-vuotias pikkuveli, olisi sen perusteella luullut leffan sisältävän enemmän toimintaa!
Yssi: Mua ärsyttää ihan älyttömästi kaikki asiavirheet joita ängetään ihan väkisinkin kirjaan perustuviin leffoihin! olin TSH-leffoja katsoessa varmaan maailman ärsyttävin leffakaveri, kommentoin vain kokoajan että ei se noin mene, ei ton kuulu näyttää tolta, kirjassa tää oli kuvattu paremmin :)
Onneksi on ne säävaroituksen olemassa niin pystyy varautumaan sateeseen ja tuuleen! ainakin minä otan paljon lämpimiä vaatteita niin ei tarvi keskittyä siihen kylmään vaan itse festareihin! :D
Majayna: Kiitos:) grilliruoka on parasta!
Salka: Ei munkaan niitä varmaan kannattaisi käyttää, lyhentää mun valmiiksi lyhyttä kroppaa vain entisestään ja korostaa sitä ettei ole kunnon vyötäröä. Mutta toisaalta, piilottuupahan jenkkakahvat! :)
Hepa-Neiti: Ihan käsittämätöntä että sää voi vaihdella noin mielivaltaisesti, viikko sitten oli älytön helle ja seuraavaksi suunnilleen räntää. Mutta voisi vaihtua vielä kerran siihen helteeseen :D
Toivottavasti ne kirjat on parempia, ainakin monet on niin sanonut :)
Hei,
mikä kirppis on tuossa kuvassa jossa peilin kautta heijastuu hameesi? Ikkunalla on vaan lasisia kippoja, joista olisin kiinnostunut. :) Onko kyseessä sama putiikki kuin alemmassa kuvassa?
Lähetä kommentti