CLICK HERE FOR BLOGGER TEMPLATES AND MYSPACE LAYOUTS »

tiistaina 7. heinäkuuta 2009

Cheers of Helsinki

Meidän miniloma Helsinkiin viime tiistaista perjantaihin sujui vallan mainiosti (lukuunottamatta viimeistä iltaa, erästä väkivaltaista sekopäätä ja poliisien soittamista paikalle). Aina kun pääkaupunkiseudulla päin on tullut käytyä, sitä yleensä on notkunut kavereiden/sukulaisten nurkissa, käynyt ehkä syömässä tai lasillisella jossain, aika usein jopa tsekkailemassa uusimmat näyttelyt. Tällä kertaa vain käveltiin kaupungilla, ihailtiin upeita taloja ja pysähdyttiin söpöjen pikkuputiikkien ja kahviloiden kohdalla. Kunnon turistireissu silloin tällöin tekee hyvää.



Päivänasu nro 1:
Mekko: Gina Tricot, tästä näkee paremmin
Jättihuivi pitsillä: Gina Tricot
Sandaalit: Nelly.com
Aurinkolasit: H&M Divided
Laukku: kirppis/H&M







Ihan ensimmäinen yö tosin oltiin Espoossa miehen kummitytön perheen luona mahtavassa helteessä. En ole koskaan ollut erityisen lapsirakas, mutta nuo kolme alle kuusivuotiasta on kyllä sydämensulattavia tapauksia. Ehkä se johtuu siitäkin että heidän kasvuaan on saanut katsella kahden nuorimman syntymästä asti, ja sitä kautta he eivät ole vain joitakin lapsia, vaan tuttuja, ihan oikeita persoonia. Ja törkeän suloisia sellaisia. Nyt alkaa ehkä ymmärtää miksi kaikkien mielestä se oma lapsi on ihan yliluonnollisen upea ja poikkeuksellinen tapaus, ei sellainen kuin muut lapset. Se johtuu vain siitä että sen lapsen tuntee parhaiten.



Kummilahjaksi tytölle vietiin kukkamekko (miehen valitsema!).






Päivänasu nro 2:
Body & farkkuhame: GT
Rusettipinni: H&M



Illaksi päälle tuli vielä Ginan söpöt pilkkusukkahousut, jotka tuo sopivasti synkkyyttä purkkasävyisen hameen vastapainoksi.




Keskiviikkona ohjelmassa oli keikkailua On the Rocksissa ja sitä ennen treffailua yhtä suosikkiblogeistani kirjoittavan Salkan kanssa. Istuskeltiin puistossa ja kierreltiin ikkushoppailemassa, Salka myös vinkkaili kivoja vintage- ja secondhand-paikkoja joissa kannattaisi seuraavana päivänä käydä, mutta tietenkin ehdin seuraavaan päivään mennessä unohtaa niistä suurimman osan.

Olen kyllä myöskin ihan positiivisesti yllättynyt siitä että tällaisen höpsön nettiharrastuksen kautta voi tutustua ihmisiin ihan livenäkin. Tällaiset erittäin pienimuotoiset miittailut myöskin toimii ehkäpä paremmin kuin 30 ihmisen kokoontumiset (vaikka hauskaa sekin oli), kun pystyy paremmin juttelemaan ja tutustumaan.


Lokkeja tulvi jokapaikassa ihan sietämättömyyksiin saakka, mutta tämä sentään osasi käyttäytyä ja tyytyä vain tarkkailemaan. Tai ehkä se oli vakooja niitä muita varten, tiedotti niitä meidän viinirypäleistä.





Alunperin minun ja poikaystävän piti raahautua bändin kitaristi/kosketinsoittajalle Malmiin yöksi, mutta koska bändin kuvaaja tarjosikin meille majapaikkaa Töölöstä, löysimme itsemme lopulta sieltä. Ei tarvinnut ehtiä busseihin miljoonan kapsäkkimme kanssa, ja ilta venyikin niin että kävelymatkalla "kotiin" saatiin ihailla auringonnousua. Kesäöissä parasta on valoisuus.


Majapaikassa oli maailman suloisin ja erittäin ADHD pörrökasa Sereni. Tahtoo kanssa tuollaisen lammasta muistuttavan söpöliinin.






Päivänasu nro 3:
Laukku: Äidin vanha 60-70-luvulta
Mekko: kirppis, alkuperä tuntematon
Vyö: Lindex



Play it again Sam oli odotetusti täynnä kaikkea ihan liian ihanaa (ja liian kallista tälle budjetille). Ja Kruununhaka itsessäänkin oli ihana, kysyttiin sielläpäin tarkempia ohjeita tuohon liikkeeseen joltakin vastaantulevalta mieheltä, joka sattui asumaan samalla kadulla kuin PIAS ja joka sitten piti meille pienimuotoisen esitelmän Kruununhaan historiasta. Kyllä, turisteja ollaan.





Se meidän viimeinen ilta Helsingissä kaveripariskunnan kanssa tosiaan päättyi vähän ikävästi, mutta onneksi pahemmitta vammoitta selvittiin. Enempää tuosta ei viitsi sanoa kun siitä tulee poliisitutkinta ja en tiedä kuinka salaista semmoinen on, tuskin kovin :) Ainakin helsinkiläisille huojennukseksi että poliisit vei tuon hullun mukanaan ja toivon mukaan jonkinlainen tuomio tulee, kuulemma oli vanha tuttu. Täytyy vain sanoa että onneksi tyypillä ei ollut puukkoa tai vastaavaa mukana, muuten olisi voinut käydä huonosti.

Toisaalta on myös kamala huomata millainen oma reaktio tuollaisessa mahdollisessa vaaratilanteessa on, siinä vaiheessa kun luulin poikaystävälle käyvän huonosti, aloin vain itkeä. Se kyllä hävettää ja pelottaa ettei itse pystynyt tekemään mitään. Poikäystävä taas on sellainen että jaksaa uskoa ihmisten hyvyyteen ja siihen että puhumalla ja rauhoittelemalla asioista selviää, minkä takia hänelle meinasikin käydä huonosti. Ja jos keskustelu menee tähän tyyliin niin mitä voi toisen puolen ymmärryksestä päätellä: "Jos nyt rauhotut niin annetaan olla eikä kutsuta poliisia paikalle tällä kertaa.." "Sano vielä kerran poliisi niin mä tapan sut!" Hmm.

No, onneksi kuitenkin selvittiin pääosin säikähdyksellä :) En vain tajua missä noita piripäitä sikiää.

5 kommenttia:

tipitii kirjoitti...

Kamalan kuuloinen tuo sekopää-juttu. Itse en tosiaan tiedä, miten sitä tulisi vaaratilanteessa toimittua. Näin etukäteen se on helppo luoda sankarikuva omaan mieleensä, mutta todellisuus saattaakin olla sitten vähän erilaista... Mutta ihania kuvia, varsinkin tuo eka GT:n mekko on tosi kaunis

Norppis kirjoitti...

Miun matkakuume on saanut sellaisia ulottuvuuksia tän siun kirjotuksen myötä, että haluaisin ihan vaan vaikka "kotimaa-kaupunki"-lomalle.
Kesä menee tunnetusti hukkaan vaan töitä tehden.
Ihania asuja sinulla. Tulee ikävä sitä aurinkoista kesää.
Ihana Salka.
Ja ihana koira <3
koirakuumekkin vaan kasvaa ha kasvaa.

Miun pitää aina vaan saada kaikkea. Tuhma minä.

Nelliina kirjoitti...

Onneksi teille ei käynyt mitään! Ei kunnon sekopäälle ikävä kyllä auta minkäänlainen rauhoittelu ja puhuminen :(

Salka kirjoitti...

Hyi olkoon, mikä kamala loppu teidän reissulle :( Onneksi selvisitte isolla säikähdyksellä :(!

Mutta hauskaa oli, ehdottomasti otetaan joskus uusiksi :)! Mukavaa oli tutustua sinuun ihan oikeassa elämässä :)

Ja tuo sun raitamekkosi on todella kaunis, olen nähnyt viime aikoina niin monia ihania raitamekkoja, että tarvitsen sellaisen itsellenikin :)

Olga kirjoitti...

Hih, tuo sessu näyttää aivan pehmolelulta tuossa kuvassa, suloinen. :)