Kävin Berliinissä ja... no, pääasiassa söin itseni kaupungin läpi (vegebrunsseja! sushia! avokadopirtelöitä! kakkuja! mutta ennen kaikkea KIRSIKKAJUTTUJA.)
Ruuan lisäksi ostin kuitenkin pari muuta kivaa juttua, tuon punaisen duffelityylisen takin ja Mauerparkin kirppikseltä polaroidkameran. Se jopa toimii, pelkäsin Suomeen tullessa että kamera paljastuukin syystä tai toisesta vialliseksi. Taloudellinen menetys ei olisi haitannut, 11 euroon ei minunkaan budjetti kaadu mutta pettymys muutoin olisi ollut iso, nyt kun sen olin saanut käsiini ja ehtinyt innostua.
Tuo ulkoilmakirppis muuten oli valtava viidakko käsityö/design-tuotteita, ruokakojuja ja kirpparikamaa, sellainen viidakko mihin meinaa hukkua mutta missä kuitenkin ehdottomasti kannattaa käydä. Kirppispöytiä kiertäessä mieleen myös juolahti että tännekö ne polaroidkamerat tuleekin kuolemaan. Sen verran reilusti niitä löytyi odottamassa jotakin tästä puoliunohdetusta formaatista viehättynyttä viemään mukaansa.
5 kommenttia:
Mä haluan NIIIN Berliiniin, nimenomaan SYÖMÄÄN! Sitä mekin silloin reilu vuosi sitten harrastettiin :) Kirppikset jäi silloin väliin, mutta ens kerralla on kyllä pakko päästä johonkin tuollaiseen mestaan, joka teoriassa kuulostaa hyvin ahdistavalta suuruutensa vuoksi, mutta silti..
Niin mäkin, oi että!
Tuo oli kyllä jumalattoman iso, meillä oli vielä rinkat selässä koko ajan ja tiukka aikataulu-> ahtausahdistus, rasitusvamma eikä ehditty kiertää koko aluetta. Kannattaa silti käydä, ilman matkatavaroita :) siellä oli aika paljon vintagelaukkuja ja -kenkiäkin myynnissä. Kyllä se suuruuskin siinä menee kunhan vaan varaa kunnolla aikaa ja käy ruokakojuilla välillä :) aikaisin kuulemma ei edes ole älytön väentungos.
POLAROID <3
Uah, kirsikkajutut! Suomalaiset on niin nuivia kun eivät tajua kirsikan tai oikeastaan kookoksenkaan päälle. Idiootit. Toi kirpparikin kuulostaa ihan tajuttomalta. Berliiniin on vielä joskus päästävä!
Lisäksi oon ettinyt täydellisetä punahilkkatakkia ikuisuuden, ja sullahan se näemmä onkin ö____Ö Menin kyllä jo tilaamaan punaisen duffelin, joten se saa luvan kelvata (ja on sekin aika ihana).
Oot kyllä ihan Virgin Mary! Mä en kestä ku olin jo menossa nukkuu, mut sit aloin selaa blogei ja kaikkial vaan puhutaan ruuasta ja nyt munki piti alkaa syömään ku tuli nälkä.
Lähetä kommentti